Betonista tuotteeksi

Caste – pisara historiaa betonimuotissa

”Lapsena minulla oli kaksi haaveammattia, joko tulla trapetsitaiteilijaksi tai kuvanveistäjäksi. Kesäisin kiipeilin puissa ja hypin heinäladon parvelta heinäkasaan, se tuntui vapaudelta. Talvisin vuolin lumikokkareista patsaita, enkä tyytynyt pelkästään lumilinnojen rakentamiseen, vaan niissä piti olla muotoja; kenkiä, pupujusseja, lohikäärmeitä. Kuvanveistosta tulikin elämän pituinen, rakas harrastukseni, jota olen vaalinut lukuisilla kursseilla ja opeilla lahjakkaiden opettajien johdolla. Leipäni olen ansainnut 3D -suunnittelijana, mainosgraafikkona, visualistina ja käsityöläisenä. Vuonna 2014 aloin toteuttaa lapsuuden unelmaani yhdistämällä fyysisen työn, muotoilun, kuvanveiston, suunnittelun ja upean materiaalin, betonin”, Caste-tuoteperheen luoja Marke Maakari.

Muuttuvassa maailmassa on oltava jotain pysyvää, betoni on

Caste tuotteet tehdään Espoon Suomenojalla, mutta ensimmäiset Caste mallit valmistettiin Eteläkarjalaisen rantamökin pihalla, suurten pihakoivujen alla. Vesi kannettiin järvestä ämpäreissä valuun ja betoni tehtiin käsityönä paljussa lapiolla sekoittaen. Mökin pihalla syntyy vieläkin suurin osa Caste-kalusteiden ja -sisustustuotteiden suunnittelusta ja prototyypeistä. Muistot vuosien varrelta mökissä eletystä elämästä sekä lapsuuden haaveet pysyvät aina mielessä. Niin myös Caste-tuotteissa käytetty betoni on ja pysyy, vaikka ihmiset, tapahtumat ja sää vaihtuvatkin. Tutustu Semtun sivuilta läpivärjäyksen sävyihin.

Caste nimi merkitsee jotain konkreettista ja jotain abstraktia

Nimi Caste tulee englanninkielen sanasta cast eli muotti. Muotti on alkuperäisestä mallista otettu negatiivi, joka jäljentää alkuperäisen mallin mahdollisimman tarkasti. Näin se voidaan kopioida uudeksi erilliseksi, mutta täysin samannäköiseksi tuotteeksi.

Esimerkiksi kakkuvuoka on muotti, jolla voidaan valmistaa samanlaisia tuotteita sarjatyönä. Kuitenkin lopputulokseen vaikuttavat monet muuttuvat tekijät, kuten käytettävä materiaali, lämpötila, kosteus jne. Tuskin koskaan on täysin kahta identtisestä kakkua, kuin ei myöskään kahta täysin identtistä betonituotetta. Kaikki Caste-betonituotteet ovat uniikkeja kappaleita.